Valmentajakateuden vähennystalkoot.

Jo aikaa sitten kun ensimmäisen kerran kun otin yhteyttä erään joukkueeni pelaajan toisen lajin valmentajaan, sain vastauksen että mikäs vitsi tämä on, oletko tosissasi? Kesti pitkän tovin ja keskustelua puoleen ja toiseen että molemmat olivat samalla lähtöviivalla sen suhteen että kumpi on syömässä kummankin pöydästä. Julkea ehdotukseni oli yhdistää tai ainakin yhdenmukaistaa harjoitussuunnitelmia, niin että toisen lajin harjoitteet tukisivat toisen lajin kehitystä.

Onko niin että lähtökohtaisesti eri lajien valmentajat haluavat joukkueeseen sitoutuneita pelaajia, ja näin ollen kaikki toisen lajin aktiviteetit ovat rasitteita ja esteitä oman joukkueen tiellä kohti menestystä?

Monipuolisuus on useasti avain nousujohteiseen trendiin niin fyysisten kuin lajinomaisten taitojen kehityksessä, mutta silti usein monilajisuus nähdään uhkana. Pahimpana seurauksena voi olla ns. kakkoslajin kuoleminen ja urheilijan keskittyminen liian aikaisin päälajiin. On toki myönnettävä että on lajeja joiden ominaisuudet ja niiden kehitys ovat tietystä näkökulmasta katsottuna ristiriidassa keskenään. Tällöinkin voidaan helposti tehdä päätös mitä ominaisuuksia painotetaan ja mitkä jätetään vähemmälle huomiolle - ilman että pakotetaan innokasta nuorta urheilijaa luopumaan toisesta mieliharrastuksestaan.

Joka tapauksessa, harjoituskaudella on tiettyjä rytmityksiä joiden yhdenmukaistaminen on hyvinkin mahdollista riippumatta lajien ”puuttuvasta” synergiasta. Voisiko lajien välistä symbioosia parantaa sillä että ei vaadittaisi repivää kovaa reeniä pelaajalta jonka toisen lajin suunnitelmissa on palauttava jakso. Tai sillä että toisessa lajissa tarvittavia henkisiä ominaisuuksia korostettaisiin toisen lajin avulla. Esimerkkinä tästä voisin viitata erääseen kahdenkeskeiseen suunnitelmaan eri lajivalmentajien kesken, että yritettäisiin päästä yleisurheilijan ”dieselmäisestä” suoritustyylistä eroon luomalla hänelle jalkapalloharrastuksessa sähäkämpää peliroolia, ja harjoitella sen mukaisesti.

Oma lukunsa on urheilijat joilla tapahtumia on niin paljon että joka päivä joutuu tekemään päätöksen että kumpaan suuntaan kumartaa ja kumpaan pyllistää. Tämänkin kokeneena täysin aukoton ratkaisu oli lajivalmentajien yhteinen suunnitelmallisuus, kalenteri joka kertoi ilman syyllisyyden tuskaa että minä päivänä oli ykköslajin vuoro, ja milloin kakkoslajin. Ja kaikkein tärkein, milloin urheilijalle suotiin lepopäivä.

Valmentajat voisivat ottaa kaiken irti toisen lajin tietotaidosta ja valmentajakateuden sijaan nauttia toisen lajin tuomasta hyödystä. Väitän että yhteinen suunnitelmallisuus ja valmentajien yhteistyö:

- Parantaa urheilijan jaksamista jos rytmitys on toisia lajeja tukeva

- Vähentää loukkaantumisriskiä kun rasitus, lepo ja harjoittelutyylit ovat tasapainossa

- Vähentää henkisiä rasitteita kun joka paikkaan ei tarvitse aina ehtiä

- Oppia eri harjoitusmetodeja ja monipuolistaa oman harjoittelua niitä soveltamalla

- Ylläpitää monipuolisuutta (mikä vaikuttaa kaikkiin edellisiin kohtiin)

Itse valmennan jalkapallojoukkuetta jossa pelaa useampi yksilö- tai joukkuelajin harrastaja jolle futis on selkeä kakkoslaji. Yhteistyö eri valmentajien kanssa on mahdollistanut sen että sen sijaan että pelaajaa ystävällisesti ”ohjeistetaan keskittymään omaan lajiin” - harjoituksemme tukevatkin nyt ykköslajin tavoitteita - tai ainakin on häiritsemättä sitä. Osa harjoituksista tehdään yhdessä, osa oman lajin ehdoilla. Esimerkiksi voimaharjoittelu tehdään omien valmentajien valvonnan alaisuudessa, mutta esimerkiksi hermoston ”monipuolisen herättelyyn” tähtäävät harjoitukset otetaan kiljuen vastaan. Pääasiahan on, että nuori urheilija ei aja itseään piippuun tai altista itseään loukkaantumisille vain sen vuoksi että haluaa miellyttää molempia valmentajia. Jääräpäisesti kahden eri suunnitelman kanssa rehkivä urheilija voi vilpittömällä ahkeruudellaan hidastaa molempien lajien kehitystä.

Valmentajat, se ei vaadi kuin yhden puhelun!

 

 

 

Valmentajan tehoviikot!

Kauden viimeinen peli takana ja takki on tyhjä. Oli kausi sitten menestyksekäs tai vaikea, houkuttelee syystauolle pääsy jo aktiivisempaakin harjoittelijaa. Suin päin ei tauolle yleensä rynnätä ja useasti pidetäänkin vielä viikko kaksi harjoituksia jossa valmistaudutaan kauden päättämiseen joko tiukalla loppukirillä tai pehmeällä laskulla, joukkueesta ja sen fiiliksistä riippuen. Useasti syystauko tulee sopivaan aikaan sillä loppusyksystä yksittäisten pelaajien kuormitus kasvaa puolivahingossa loukkaantumisten ja muiden poissaolojen harventaessa pelaavaa rosteria. Tauko, oli se sitten viikon taikka kaksi, tekee hyvää pelaajille. Vaikka viimeisissä reeneissä voi motivaation rippeet hakea uomiaan, täyttyy energian ja motivaation varastot lyhyen taon aikana niin että kahden viikon tauko alkaa tuntua jo liiankin pitkältä. Samalla saadaan huilia väsyneille lihaksille ja ehditään toipua rasituksista ja ehkä jopa vammoistakin. Vielä kun koulustakin saattaa olla loma samaan aikaan, on kyse kokonaisvaltaisesta palautumisesta.

Valmentajalle tauon alkaminen tarkoittaa puolestaan tehoviikkojen alkamista. Palautteen keräämistä, jatkosuunnitelmien utelua ja kymmeniä tai ehkä jopa satoja viestejä ja puheluita. Onko koko joukkue jatkamassa vai tuleeko pelaajistoon muutoksia, onko valmennusryhmä muuttumassa ja löytyykö taustat? Nouseeko tavoitetaso vai onko harrastustoiminnan ylläpitäminen pääasia? Onko muualta tulossa pelaajia ja jos on niin heidän tasoon ja tekemiseensä tutustumista. Onko useamman lajin harrastajia ja minkälaiset heidän harjoitussuunnitelmat ovat? Suostuvatko heidän valmentajansa yhteistyöhön? Analyysi edellisestä kaudesta pitää tehdä viimeistään tässä vaiheessa kun korjaavia toimintoja suunnitellaan seuraavalle kaudelle. Mikä toimi ja mikä vaatii vielä kovasti työtä? Mikä ryhmän tärkein kehityskohta on ja miten sitä painotetaan henkilökohtaisten ominaisuuksien kanssa. Mikäli valmentaja haluaa selvitä talven ja kevään kunnialla ja toteuttaa määrätietoista kehityssuunnitelmaa, on tehoviikot vuoden tärkein ajanjakso valmentajan kalenterissa.  

Ajatustyötä tehdään lähes tauotta, muistiinpanoja ja pieniä ideoita pitää prosessoida osaksi isompaa kokonaisuutta. Kokeillaanko taas jotain uutta millä saan pelaajien mielenkiinnon kohdistettua myös niihin asioihin jotka eivät talven pimeinä aikoina oikein jaksaisi kiinnostaa? Miten saadaan puutteet fysiikassa korjattua? Painotetaanko pallotaitoon vai joukkuetaitoon? Kysymyksiä riittää ja niitä pitää miettiä. Kun kaikki palapelin osat ovat kasassa, alkaa kokonaiskuvan kasaaminen. Pienimmillä junnujoukkueilla palapelin palasia on luonnollisesti vähemmän, mutta kasauksen jälkeen KUVAN PITÄÄ OLLA YHTÄ SELKEÄ kuin edustusjoukkueiden kuvan vaikka heidän pelissään on huomattavasti enemmän paloja. Palapelin rakentaminen aloitetaan yleensä reunoilta, jotta ymmärretään mittasuhteet ja kuvan koko. Samoin valmennussuunnitelman kasaaminen tarvitsee heti aluksi sovittavat ja muuttumattomat reunat. Mikä sarjataso? pelaajien määrä ja taso? valmentajien määrä? harjoituspaikat ja käytettävissä olevat rahat? Vasta kun kaikki reunat ovat kasassa, ymmärtää kuvan ja kasaus helpottuu.

Pelaajat tulevat kauden ensimmäisiin harjoituksiin tietämättä usein sitä että se mitä tehdään kolmena ensimmäisenä viikkona, pohjustaa seuraavaa kolmea viikkoa ja niin edelleen. Teemojen mukaan tehdyt harjoitukset ja niiden vaatimat ominaisuudet tukevat työtä joka on suunniteltu tehtäväksi vasta helmikuussa. Uudet harjoitteet pakottavat ajattelemaan ja toimimaan niin että se kehittää määrätietoisesti joukkueen tavoitetason saavuttamista sitten kesällä.  Halliin tai kentälle ei tulla vain potkimaan palloa vaan rakentamaan suunniteltua kokonaisuutta. Ilman reunoilta aloitetun palapelin kasaamista talvi on pelkkää kunnon kohottamista, ei määrätietoista harjoittelua.

Ja nyt tärkeä tieto! Rakentaminen on vaikeaa mikäli palapelin valmis kuva on vain valmentajan tiedossa. Jos pelaajilla, apuvalmentajilla, vanhemmilla, junioripäälliköllä, rahastonhoitajilla, sponsoreilla ja muilla sidosryhmillä on vain kasa toisiinsa sopimattomia palasia, on työtä hankala ymmärtää ja arvostaa. Työ muuttuu mielekkääksi ja ahkeroimisen arvoiseksi kun raamit ovat tiedossa ja jokaisella on selkeä mielikuva lopputuloksesta.

Hyvää syystaukoa pelaajat ja tsemiä tehoviikoille valmentajat!