Hyvän näköinen joukkue näyttää Urheilujoukkueelta !

Valmennusfilosofiaani olennaisena osana kuuluu joukkueen taustojen kuntoon laittaminen. Jotta joukkue voisi toimia, on sen oltava joukkue ja näytettävä joukkueelta. Ennen kuin ensimmäistäkään harjoitetta alan miettimään, haluan että edessäni on urheilujoukkue isolla U:lla. Ei joukko lapsia tai nuoria joilla osalla on mielessä ihan muut asiat kuin harjoitukseen tai peliin keskittyminen ja joka näyttää yläasteen luokalta joka on revitty suoraan historian kaksoistunnilta pelaamaan pesäpalloa tihkusateeseen.

Milloin joukkue näyttää hyvältä?
Joukkue näyttää hyvältä kun joukkueen pelaajat kokevat kuuluvansa johonkin porukkaan, yhteisöön jonka edustajia he ovat ja ovat siitä ylpeitä. He haluavat tulla nähdyksi joukkueena, haluavat erottua omaksi porukakseen peli- tai turnauspaikalla ja kantavat seuran värejä ylpeänä. Kaikki tämä siis täysin pelillisestä suorituksesta, taito- tai sarjatasosta riippumatta. Joukkue tiedostaa kuka on tähtipelaaja ja toisaalta kenen pelaamista täytyy eniten tukea ja silti joukkueen hyvä kemia levittynyt tasaisesti kaikkien pelaajien kesken. Olen nähnyt kymmenittäin junioreita, jotka ovat joukkueessa koska paras kaverikin on joukkueessa. Hyvältä näyttävässä joukkueessa sinulla on 10 muutakin parasta kaveria ja yllätys - kaikki kantavat seuran värejä pukeutumisessaan.

Hyvältä näyttävä joukkue tulee pelipaikalle hyvissä ajoin. Ei pelkästään alkulämpöjen tai muun valmistautumisen vuoksi, vaan siksi että joukkueella täytyy olla tarpeeksi aikaa kerätä joukkuekemia kasaan ennen yhteistä suoritusta. Hyvissä ajoin ja mielellään yhteisessä kuljetuksessa ja seuran edustuspuvussa paikalle tullut joukkue näkyy, siihen kiinnitetään huomiota ja ennenkaikkea luo joukkueelle yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tipoittain, sekalaisessa arkivarustuksessa kännyköitä räpläävät yksilöt, jotka valuvat tipottain pelipaikalle eivät herätä minkäänlaista kunnioitusta vastustajassa tai yleisössä - tai omassakaan väessä. Pahimmassa tapauksessa joukkueen valmentajat odottavat mattimyöhäisiä ja soittelevat ja kiroilevat ja kyselevät pelaajilta viime hetken tietoja puuttuvista pelaajista. Samalla valmentajat menettävät juurikin sen kaikista tärkeimmän ja ainoan hetken mikä valmentajalla on pelipäivänä mahdollista tehdä jotain joukkueen menestyksen eteen. Kuulostaa valitettavan tutulle...

Hyvän näköinen joukkue kerääntyy nopeasti yhteen ja kapteenin johdolla aloittaa alkurutiinit. Kenelläkään ei ole kiire ja jokaisella on tarpeeksi aikaa rauhassa hakeutua pukukoppiin varusteiden vaihtoon ja kokoontua taas alkulämpöjä varten. Joukkue käyttäytyy hyvin, ei aja toisia takaa, ei ruiskuttele kavereita juomapullolla tai pidä meteliä. Tämä ei missään nimessä tarkoita että tunnelma pitää olla kuin kirkossa. Naurua saa ja pitää kuulua - aina siihen saakka kun peliin valmistavat rutiinit alkavat. Lämmittelyrutiinit on kontrolloituja, kymmeniä kertoja läpikäytyjä toimintoja jolla valmistetaan kroppa ja mieli pelisuoritukseen. Itse olen aina noudattanut sitä filosofiaa että alkulämmöt parijonossa, venyttelyt ja muut fyysiseen rasitukseen valmistavat tekemiset tehdään kapteenin johdolla valmentajien keskittyessä jo peliin ja joukkueenjohtajan paperitöihin. Kapteenin johdolla tehtävät rutiinit tehdään kunnolla ja keskittyneesti. Esimerkiksi parijonossa tehtävät lämmittelyliikkeet joukkueessani tehdään täysin samanaikaisesti ja synkronoidusti  niin että jonon seuraava pari tekee liikkeet samassa tahdissa edellä menevän parin mukaan. Vaikuttaa ehkä Pohjois-Korealaiselta peruskoulutukselta mutta tähän synkronoituun lämmittelyyn on kolme hyvää syytä. Ensinnäkin se saa pelaajat asennoitumaan "me" henkeen kun oma toiminta pitää synkronoida muiden toimintaan, toiseksi liikkeeseen saadaan ajatus mukaan koska samanaikainen (ja oikeaoppinen) liikesarja vaatii keskittymistä. Kolmas syy on se että se näyttää hyvältä. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin väittää että yllä mainitulla tavalla toimiva ja yhtenäisesti pukeutunut joukkue on juuri se jota vastustajan pelaajat vilkuilevat olkansa yli ja voin väittää että yleisössä istuskelevissa vanhemmissakin se herättää kunnioitusta. Turnauksissa, missä liikkeellä on paljon joukkueita, kapteenin johdolla toimiva säntillinen joukkue on jo valmennuksenkin näkökulmasta helpompi, sillä valmentajilla yleensä on turnauksissa (ja pelireissuillakin) muutakin tekemistä kuin paimentaa häröilevää lammaskatrasta. Lähes poikkeuksetta kun olen uutta joukkuetta lähtenyt vetämään niin kyseiseen toimintatapaan totuttautuminen on aiheuttanut soraääniä rivissä, mutta taas täysin poikkuksetta sen rutiinin vakiinnuttua ovat pelaajatkin kasvaneet ison harppauksen urheilijana, eikä paluuta vanhaan enää ole.

Miten joukkueen ulkoinen olemus sitten vaikuttaa peliin? Uskon ja väitän että mikäli joukkue sisäistää 'joukkue' sanan jo hyvissä ajoin ennen peliä, on ajatusmalli siirtynyt enemmän minä-tekemisestä me-tekemiseen. Pahin virhe joukkueella on juurikin tulla paikalle kiireessä, viimeisten saapuessa paikalle vain joitain minuutteja ennen pelin alkua. Valmentajat ovat käyttäneet tärkeän valmistautumisajan soitellen puuttuvien pelaajien perään ja samalla paikalla jo olevat pelaajat ovat sen ajan pelanneen pienpeliä, tietenkin ilman lämmittelyä ja venyttelujä. Pahimmassa tapauksessa samalla kun tuomari odottaa jo kentällä, mietitään kuka on tänään kapteeni ja etsitään jo ensimmäistä jääpussia kun tähtihyökkääjä on reväyttänyt jo nivusensa liian rajussa "alkulämmössä". Lähtökohtaisesti tällaisen joukkueen on huomattavasti hankalampi voittaa tasaista ottelua kuin hyvin valmistautunut joukkue.

Jotta rutiini pelipaikoilla tulisi luontevaksi, olisi samaa filosofiaa hyvä käyttää myös reeneissä. Reeneihin tullaan ajoissa, edelleen juomapullosta ei ruiskutella vettä kaverin päälle, tai piiloteta pipoa jonka jälkeen juostaan kilpaa ja päälle vielä vähän painitaan. Pukukopissa on hyvä tunnelma ja naljailut ja mukavat jutut kaikuvat - aina siihen saakka kun on aika siirtyä saliin/kentälle. Tämän jälkeen kaikilla pelaajille tulisi olla tasan yksi tavoite, keskittyä harjoittelemaan täysillä jotta edellisessa pelissä tehdyt virheet korjattaisiin. Jälleen kapteenin johdolla joukkue tekee SAMAT lämmittelyrutiinit, mitä pelipaikallakin tehdään. Lämmittelyt ja oikeaoppiset venyttelyt jonka jälkeen kokoonnutaan alkupalaveriin jossa valmentajat kertovat mikä on harjoituksen tavoitteet.

Ja tämä palaveri on tärkeä ! Mutta moni jättää sen tekemättä....

Juniorivalmennus? - helppo nakki!

Lienee tuskin kenellekään liigatasoista urheilua seuraavalle olla yllätys se että valmentaja on se kehen katsotaan kun joukkue ei kuljekaan voitosta voittoon, ja peli ei näytä siltä miltä maksavat katsojat ovat tulleet katsomaan. Pelaajamateriaali on mitä on, mutta valmennus rakentaa yksilöistä kokonaisuuden ja määrittelee pelitavan - joka toimii tai sitten ei. Junioripuolella asia ei ole (onneksi) niin mustavalkoinen. Yleinen käsitys on että juniorijoukkue on juuri sen tasoinen mitä sen pelaajat ovat, ja jos menestystä ei tule, ei joukkue ilmeisesti ole kovin kummoinen. Useasti pettymys on suuri, sillä juuri lastensa menestyksen vuoksi useat kalliit lisenssi-, halli- ja varustemaksut suorittaneet vanhemmat ovat toimintaan mukaan lähteneet. Toki on paljon vanhempia ja pelaajia jotka nauttivat vain hyvästä seurasta ja hauskasta harrastuksesta, mutta myös näillä on taustalla halu onnistua ja menestyä. Suomen urheilumenestys kansainvälisillä kentillä lepää muutaman marginaalilajin varassa. Tosin viime aikoina suhdanne on kuitenkin ollut nousujohteinen, kiitos mm lento- ja koripallohuuman. Jotta jatkossakin olisi hyviä aikuispelaajia, on junioritoimintaa tehostettava ja nimenomaan valmennuksen laatuun ja siihen paneutumiseen kiinnitettävä huomiota. Suomi on puolillaan innokkaita juniorivalmentajia joilla olisi intoa ja halua, muttei työkaluja joilla jalostaa lupaavista yksilöistä joukkue - ja lupaavista joukkueita menestyvä joukkue.

Se mitä usein junioripeleissä kuulee eri joukkueiden valmentajien suusta purkautuvan, on juuri se mikä on antanut tälle blogille nimensä. "Nyt peliä hei!!" - ohje on ehkä käytetyin fraasi jolla toivotaan joukkueen nousevan omalle tasolleen, tai jopa hieman sen yläpuolelle - ja näin kääntävän pelin kulun parempaan suuntaan. Valitettavan monella valmentajalla repertuaariin ja valmennukselliseen työkalupakkiin kuuluu juuri nämä merkityksettömät ja ympäripyöreät ohjeet, eikä juuri mitään muuta. Kun kaikkensa kentällä antava juniori kuulee komennon "Nyt peliä hei oikeesti!", on selvää että jotain pitää muuttaa....mutta mitä ja miten? Mitä valmentaja pystyy pelissä tekemään joukkueen eteen, ja vielä tärkeämpää - mitä eväitä ja ahaa-elämyksiä tämä nimenomainen peli antaa valmentajalle seuraavia reenejä varten, ja miten kanavoida se pettymyksen voima seuraaviin harjoituksiin.

Jotta tiettyä pelitilannetta pystytään juuri sillä hetkellä konkreettisesti parantamaan, on pelaamisen, peluutuksen ja harjoittelun taustojen oltava kunnossa. Pelaaja jonka harjoitteluun kuuluu lähinnä yksilötaitoja ja epämääräisiä toisiinsa millään tavalla nivoutumattomia harjoitteita, on vaikea poimia hetkestä se olennainen ja muuttaa toimintatapojaan. Mielessä pyörii Ronaldot ja Selänteet, ja halu olla hetkellisesti yhtä hyvä kuin esikuvansa, mutta kun tulos on aina sama. Pallo tai kiekko menetetään vastustajalle ja taas omassa päässä soi. Nyt peliä hei, oikeesti !!!

Tämän esittelyn jälkeen seuraavan blogin, tai toivottavasti blogisarjan, tarkoitus on auttaa niitä vapaaehtoisia isiä tai seuran aktiivisia junioreita jotka on ottaneet vastaan tämän haastavan tehtävän. Juniorijoukkueen valmennus ja pelinohjaus on taitolaji, jossa valmentajan osaamisen muodostaa tietty osaltaan muodollinen pätevyys, mutta suuremmalta osin muutaman perusajatuksen oikea soveltaminen ja niistä syntyvät valmennustekniset oivallukset. Oivallukset voivat olla pelaajakohtaisia, harjoituskohtaisia, motivointiin liittyviä tai sitten vaan se olennaisen poimiminen joukkueen toiminnasta. Itse en koe olevani muodollisesti pätevä, vaikka useita valmennuskoulutuksia on tullut urani aikana koluttuakin monen eri lajin parista. Se mitä nyt olen jakamassa eteenpäin, on ne pienet oivallukset jotka mielestäni ovat parantaneet joukkueen harjoittelua ja sitä kautta pelaamista ja peleissä onnistumista.

Valmennusfilosofiani pääperiaate on se että kun joukkue ja joukkueen toiminta näyttää hyvältä, ja vastuunkantajiksi valjastetaan ne jotka vastuuta ehkä vähiten odottavat, tulee palkitsevia onnistumisia. Liian moni joukkueen taktiikka on toimittaa pallo Markolle, joka tekee kesän 47.maalin. Puolustukseen piilotetut hitaat pelaajat tuulettavat kun Marko on liekeissä. Voittoja tulee aina kahteentoista ikävuoteen asti, kunnes Marko lähtee naapurikaupungin isoon seuraan. Sen jälkeen jäljelle jää yksitoista pelaajaa joista kolme lopettaa kun ovat Markon parhaita kavereita eivätkä pelaa jos Markokaan ei pelaa. Loput seitsemän toteaa että joukkuetta ei saada kasaan, joten potentiaaliset pelaajat siirtyvät pelaamaan pleikkaria tai hyvässä lykyssä valitsevat toisen lajin. Vastuun jakauttaminen, joukkueen hyvinvointiin panostaminen ja taustojen kunnossa pitäminen sekä innovatiivinen valmentaminen olisi pelastanut tämänkin pienen seuran ikäkausijoukkueen. Toivottavasti tämä blogi tulee pelastamaan edes yhden pienen paikkakunnan joukkueen, ja jalostamaan siellä hitaasti kypsyvät piilevät kyvyt huippu-urheilijaksi asti.

Montako kertaa olet itse huutanut kentällä : Nyt peliä hei, oikeesti ?